Koronatilanne vaikuttanee Varsahuutokaupan järjestelyihin

Koronatilanne vaikuttanee Varsahuutokaupan järjestelyihin

Koronatilanne vaikuttanee Varsahuutokaupan järjestelyihin

Lähestyvän Varsahuutokaupan viime hetken järjestelyt ovat parhaillaan käynnissä. Samanaikaisesti sairaanhoitopiirit pohtivat uusia rajoitustoimia koronatilanteen kehittymisen myötä.

Starinita Oy tiedottaa mahdollisista uusien rajoitusten vaikutuksista huutokauppaan ensi viikolla keskiviikkona 25. elokuuta. Oletamme, että tuolloin syyskuun 10. päivään saakka ulottuvat rajoitustoimenpiteet on julkistettu, ja päätökset Varsahuutokaupan järjestelyiden suhteen pystytään tiedottamaan yleisölle ja myyjille.

– Tilanne on varsin haastava. Odotamme parhaillaan, kiristyvätkö rajoitukset ja voidaanko tapahtuma järjestää Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella, Starinita Oy:n toimitusjohtaja Mitja Nummenmaa kommentoi.

Pyrimme järjestämään huutokaupan 10. syyskuuta niin turvallisesti kuin se on tässä tilanteessa mahdollista. Tällä hetkellä Kanta-Häme on kiihtymisvaiheessa, eikä yleisötilaisuuksien katsojamääriä ole rajoitettu mikäli turvaväleistä pystytään huolehtimaan säännösten mukaisesti. Nykyiset rajoitukset ovat voimassa 31. elokuuta saakka.

Lippujen hinnat tarkentuvat

Mahdollinen yleisömäärän rajoitus vaikuttaisi muun muassa huutokaupan pääsylippujen hinnoitteluun.

Viime vuonna yleisömäärää jouduttiin rajaamaan 500 henkilöön, eikä huutokauppaluettelo käynyt sisäänpääsylipusta, kuten edeltävinä vuosina. Kuluvan vuoden pääsylippujen hinnoista tiedotamme niin ikään 25. elokuuta.

Huutokauppaluettelot ovat saapuneet painosta ja niitä voi ostaa isoimmilta raviradoilta ja SHKL:n toimistolta 20 euron hintaan.

Huutokauppaluettelon pdf-version voi käydä lataamassa kävijäinfo-sivulta. Päivitämme luetteloon vielä viikkoa ennen varsojen lähisukulaisten tuoreet kilpailutulokset.

Tänä vuonna huutokaupan meklareina toimivat Lauri Hyvönen ja Jere Törmänen.

Lisätietoa:

Starinita Oy

Toimitusjohtaja Mitja Nummenmaa / 040 502 4987

Tänä vuonna huutokaupan meklareina toimivat Lauri Hyvönen ja Jere Törmänen.

Lisätietoa:

Starinita Oy

Toimitusjohtaja Mitja Nummenmaa / 040 502 4987